maanantaina, helmikuuta 16, 2009

Niin paljon nähtävää. Niin vähän aikaa!


Maanantai aamu. Aamupalaksi vohveleita, pekonia, ananasta, appelsiinimehua ja látte. Aamupalan jälkeen suuntasimme Batu luolastoon, Kuala Lumpurin ulkoreunalle. Noin 250 rappua katutasosta luolan suuaoukolle, tämä kun yhdistetään kirkkaasee taivaasee ja 36 asteen helteeseen. Voitte kuvitella kuinkapaljon hikeä lensi! Rappujen varrella oli paljon "villi"apinoita jota odottivat ruokaa ja huomiota turisteilta. Luolaan olisi päässyt syvemmälle, niinsanottuun pimeään luolaan pientä maksua vastaan mutta tyydyimme käymään pelkästään luolan temppeliosassa.
Luolavierailun jälkeen Jason halusi näyttää meille jonkin erityisen paikan, hän vei meidät rauhalliseen, "rikkaiden"-kaupunkiin aivan Kuala Lumpurin liepeillä. Kaupunki oli nimeltään Desa Parkcity. Juuri kehitysvaiheessa olevaan kaupunkiin oli tulossa kansainvälinen koulu, yksityinen sairaala, uusi ostoskeskus ja paljon uusia asuinalueita. Siispä ehkä jonain päivänä olemme säästäneet tarpeeksi valuuttaa muuttaaksemme tälle alueelle. Pienen lepäilyn ja tuulessa vilvoittelun jälkeen suunta kohti Kuala Lumpurin chinatownia, täkäläisen turismin mekkaa!


Chinatownissa oli normaali maanataipäivän ruuhka. Paljon kojuja joissa myyjät vaanivat asiakkaitaan. Todella paljon muita länkkäreitä, myös mukaan oli mahtunut muutama aasialais turisti. Tästä paikasta lähtisi t-paitoja, kelloja, laukkuja, hattuja, kenkiä, ihan mitä vain mukaasi alle 20rm hintaan. Olin yhdessä kojussa katsomassa huivia itselleni ja kun sanoin myyjälle että yksikään huivi ei ole sitä väriä mitä etsin, hän tarjoutui hakemaan värjäys ainetta ja värjäämään yhden valkoisen huivin haluamallani värillä. Silti jäi kaupat tekemättä tällä kertaa. Maistoimme myö täkäläistä kuuluisaa hedelmäjuomaa jossa oli hedemien lisäksi hieman siirappinen/hunajainen maku. Tämän paikan lämpö, ihmisten määrä ja ilmankosteus olivat tarpeeksi, nyt olisi aika lähteä rauhoittumaan Thien Hou temppeliin.

Lyhyen ajomatkan jälkeen olimme Thien Hou temppelissä pienen kukkulan huipulla. Etsimme mukavan varjoisan parkkipaikan autolle ja lähdimme tutustumaan temppeliin. Temppelin ulkopuolella oli viellä Kiinalaisen uudenvuoden jäänteitä, kuten Kiinalainen kalenteri (silkkipaperista valmistettuja figuureita eläimistä jotka kuvastavat vuosia). Temppelin puutarha oli uskomattoman upea, täydellisyyttä hipova asettelu virtaavine puroineen, muutama sata kilpikonnaa oli myös eksynyt lammikkoon. Takaisin temppelin sisäpihalle päästyämme kipusimme yhteen torneisa. Katselimme vähän paikkoja ja suunnistimme alakerran matkamuisto-osaston kautta ulos.

Päivälliseksi söimme suht kattavan aterian kiinalaista ruokaa, aivan keskustan liepeillä, 5 eri annosta ruokaa + 3 juomaa pikkuisen alle 7€. Ei siis ollenkaan paha. Vatsat kylläisinä lähdimme hotellille odottelemaan Joshuaa, joka lupasi tulla uimaan kanssamme. Joshua liityttyä seuraan hän pyysi meitä elokuviin ystävä porukkansa kanssa. Kävimme The Curious Case Of Benjamin Button. Elokuvan jälkeen kello hipoi yhtä yöllä ja päätimme että on aika mennä suihkun kautta nukkumaan, koska aamulla pitäisi mennä jonottamaan lippuja Petronas tornien välikulkusillalle.


Ei kommentteja: