
Kävimme ensimmäisen päivän iltana katsomassa paikallista leijan lennätystä, upean näköistä kun vähän yli sata leijaa on taivaalla samaan aikaan! syömässä Genting Highlandsissä sijaitsevassa, kiinalaisten pitämässä pikku ravintolassa ystäviemme Jasonin, Joshuan ja Yin Yinin kanssa. Ruokaa oli runsaasti ja aterian kokonaishinnaksi tuli 57.8rm(12€), se sisälsi 5 ruokalajia + juomat viidelle hengelle.
Seuraavana aamuna aamupalan jälkeen menimme muutamaksi tunniksi uima-altaalle löhöilemään ja onnistui polttamaan selkäni siellä. Kuivattelun jälkeen läksimme Mid Valleyn ostoskeskukseen, jonka yläkerrassa olimme viimeksi ensimmäisen yömme, kävimme ostoskeskuksessa syömässä ja muutamassa erikoisessa liikkeessä.
( kuten Feng Sui -Guru Lillian Toon kaupassa).
Päätimme myös että jäämme tähän hotelliin sen hyvän sijainnin, monipuolisen tarjonnan ja mukavan henkilökunnan takia.Tähän mennessä rahaa on kulunut noit 75rm /henk. päivässä
Ainiin melkein unohdin mainita, tapasin myör varallisuuden jumalan ja muutaman lohikäärmeen kadun varrella.
(kiinalainen uusivuosi lähenee loppuaan).
Tänä aamuna kävimme aamupalalla ja kohta olemme lähdössä ostamaan vähän virvokkeita vieressä sijaitsevasta KLCC ostoskeskuksesta. Palailen taas kun ehdin, näihin kuviin ja tunnelmiin!
-Mark. Kuala Lumpur

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti