perjantaina, syyskuuta 15, 2006

Taas kotisuomessa

Viimeinen päivä käytännössä meni viimehetken shoppailuun KL:ssa. Puolilta öin olimme euroopan koneessa ja matkal.. tai sitten ei. Kun olimme ensin vaivalla koneeseen ahtautuneet, meidät myöhemmin pyydettiin ystävällisesti poistumaan koneesta turvallisuus-syihin vedoten. Boeing 747 -koneen pääakun todettiin olleen mätä, kun jälleen pääsimme koneseen. Lentomatkan sitten käytännössä nukuinkin.

Amsterdamin koneenvaihto onnistui lähes mutkitta. Informaatiotaulu tarjosi väärän lähtöportin Helsingin koneelle, mutta sekin selvisi kyllä lopulta. Kiitoradalle rullatessa koko lentokentän ilmaliikenne tyssäsi, kun kymmenisen paloautoa porhalsi kentän poikki. Mitä lienee tapahtunutkaan.

Suomessa lentokentällä ei viivytty kuin hetkinen, EU:n sisällä kun matkustaminen on niin vapaata. Suomalainen ulkoilma maistui raikkaalle, mutta kyllä se kylmääkin oli. Malesiaan on pakko päästä takaisin.

Pulau Tioman

Vuorelle kiipeilyn jälkeen löhöily biitsillä kuulosti tajuttoman hyvältä. Niinpä ajoimme Manner-Malesian läpi, lastauduimme paattiin ja kiidimme Tiomanin saaren aurinkoon.

Tällä kertaa piti tyytyä 5-tähden hotelliin, aamiais kestityksellä. Koettelimme itseämme myös aasialaisella hieronnalla. Tuntui muuten kiipeilylihaksissa. Muuten aika valui lähinnä hotellin altaalla ja pool-salilla. Ruokapuoli saarella ei ollut aivan mantereen veroinen, kun valinnan varaa ei kuppilan suhteen kamalasti ollut.

Mainitsemisen arvoinen asia kai lienee saaren alkoholiverottomuus, olut siis todella halpaa. Mantereella kun klubit ja baarit ovat kivuliaan kalliita (lue: samoissa hinnoissa kuin suomessa).

torstaina, syyskuuta 07, 2006

Kinabalu


5.9. aamuyöstä, muutaman tunnin yöunien kera istuimme Kota Kinabalun koneen nahkapenkeille. Perillä otimme auton ja suuntasimme vuoristoon, jossa vietimme yön Mount Kinabalun juurella.

Aamulla lähdimme oppaan ja yhden kantajan (17€/10kg) avustamana kiipeämään ylöspäin. Joshuan ja Yin Yinin (Joshuan tyttöystävä) kunto osottautui heti alkumatkasta heikohkoksi, joten minä ja Mark menimme omia menojamme.

6 km starttipisteestä oli yöpymispaikkamme, jossa keräsimme voimia lopulliseen puristukseen. Jälleen aamuyöstä, kuun valossa, kipusimme Low's Peakiin, Mt Kinabalun korkeimmalle kohdalle (4095m), katsomaan kuunlaskua(!) ja odottamaan auringon nousua. Lämpötila n. 5°C.


Auringon noustua, myös lämpötila kipusi rajusti ja alastulo oli suorastaan uskomaton teepaitakelillä.


Alasmeno osoittautui huomattavasti vaativammaksi, kun olisi uskonut. Käveleminen oli oudon työlästä, joten juoksimme kiviä pitkin pomppien alas alle kahdessa tunnissa, kun ylös kipuamisessa oli vierähtänyt 3,5 tuntia. Joshuaa ja Yin Yiniä odottelimme n. 2 tuntia alhaalla. Yin Yinin kengät olivat sanoneet sopimuksensa irti ja Joshua oli saanut kramppeja pohkeisiinsa. Suomalaiset nörtit päihittivät lähes kaikki muut kiipelijät vauhdillaan.

Nyt istumme iltaa Kota Kinabalun keskustan The Coffee Beanissa, juoden Lattéa tuopeista.

maanantaina, syyskuuta 04, 2006

Genting

Sunnuntaina pakkasimme reput ja kameralaukut jälleen autoon. Josh kertoi että menemme Gentinin casinoalueelle, joka sijaitsee vuoristossa. Ei ollut aavistustakaan mitä oli odotettavissa. Matka vuoren huipulle taittui melko nopeasti kondolihisseillä, noin 20min vaappuminen ylös.
Ylhäällä odotti hotelli- ja casinoalue joka sisälti lisäksi huvipuiston(!). Ilmeisesti yksi Malesian rikkaimmista miehistä oli päättänyt virittää vuortansa.

Hotellialue oli melkeinpä kokoajan pilvien peitossa ja sadettakin ripotteli, tai lähinnä pöllysi, ajoittain. Rakennukset paikalliseen tapaan sitä korkeusluokkaa, että ne katosivat pilviverhoon.

Biljardin peluun, huvipuistoilun ja syömisen ohella vietimme paljon aikaa Starbucks kahviloissa. Mielekkäät hinnat ja ilmainen langaton verkko on mainio yhdistelmä.

Josh, Joshin kaverit ja muutkin ihmiset olleet todella mukavia. Jokseenkin outoa vieläkin, että malesialaiset käyttävät englantia puhuessaan keskenään, vaikkei se virallinen kieli täällä olekaan. Sen verran on tullut englantia puhuttua itsekin, että Markin kanssa tulee joskus puhuttua myös englantia vahingossa :)

lauantaina, syyskuuta 02, 2006

Perillä

Lähdimme Heinolasta Maanantaina 1.9.2006 klo 5:00 aikoihin Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Frankfurtin välilaskun jälkeen pääsimme useiden läpivalaisujen ja tarkastusten jälkeen vihdoin Malesian koneeseen. Saavuimme KL:n lentoasemalle klo 6:40 paikallista aikaa Lauantaina, 2.9.2006.

Ensimmäiseksi kävimme katsastamassa Joshuan asumuksen, joka sijaitsee aivan KL:n keskustan kupeessa (n. 10min ajomatka). Pienen huilin jälkeen lähdimme suoraan Petronas –kaksoistornien merkkaamaan kauppakeskukseen, jossa tornien ihailun lisäksi maistelimme hieman kiinalaisia porsaskääryleitä, Woutan Dry tms. (olivat limaisia).

Kauppakeskukselta ajoimme KL-tornin alle, josta nopealla hissillä nousimme korkealla KL:n yläpuolelle. Sää oli tosin hyvin savuinen (Indonesian tulipalot), joten näkymät olivat lähinnä laimeat. Matkan väsyttäminä päivän ohjelma jatkui Cititel-hotelliin majoittumisella ja pienellä levolla, ennen illan pientä ulkoilua ja ruokailua katuravintolassa. Hotelliin päädyimme, koska Joshuan kämppä oli tuskallisen kuuman oloinen.

Internettiin pääsee täällä kätevästi melkein kaikista kahviloista :)