lauantaina, maaliskuuta 07, 2009

Australiaa, Häitä.... Häät Australialaisittain!

Saavuttuamme Gold Coastille asetuimme taloksi isoo loma-asuntoon ja näin siskoni ensimmäistä kertaa 16 vuoteen, Muutama ensimmäinen päivä meni uudelleentutustumiseen ja kuulumisten vaihtoon. Ennen tulevia häitä kävimme miesporukalla merellä kalastamassa, samaan aikaan kauniimmat puoliskomme olivat tekemässä viimehekten ostoksia. Häitä edeltävänä aamuna menimme pikaveneajelulle(jokseenkin kostea kokemus).
Siskontyttäreni Skyen ja Jonathanin hääpäivän aamu. Kaikke pukeutuvat ja pänttäytyvät. Meidän tuli tavata monemman suvun edustajat satamassa olevassa tavernassa. Heidät tavattuamme siirryimme lautalle jossa tarjoilu alkoi ja joka veisi meidät "alttarille" joka sijaitsi eräässä saaressa(Islan Hideaway). Vihkiminen tapahtui rantahietikolla. Itse juhlavastaanotto tapahtui saaren juhla-aukiolla, jossa oli noin pari saraa häävierasta.

Seuraavana aamuna saatoimme Skyen, Jonon ja heidän tyttärensä Macyn House Boat:lle jossa he viettivät noin viikon häämatkaansa. Kahden aikaan iltapäivällä hyvästelimme heidät ja suuntasimme Gold Coastin lentokentälle josta lensimme takaisin Sydneyyn. Lentokentältä otimme junan jolla menimme Gosfordiin jos Todd:n (Siskoni mies) oli määrä tulla hakemaan meitä. Hänen kyydillään menimme Entranceen jossa heidän asuntonsa sijaitsi. 136 Ocean PD. Tämä osoite tulisi meille todella tutuksi koska tulemme viettämään siellä seuraavan kuukauden.


Entrance on rauhallinen ja mukava esikaupunkialue Central Coastilla. Entrancen edustalla sijaitsi pieni "kanaali"( niinkuin paikalliset sanoivat). Jossa kävimme miltei jokapäivä Todd:n kanssa kalassa. Tietysti kävimme myös uimassa asunnon vieressä sijaitsevassa Bluebayssa. Eräs siskoni työpaikoista oli Macaw Café, 2.2€ ISO Latte. Tässä kahvilassa tulikin vietettyä jonkin verran aikaa. Uskomattoman ruoan ja todella mukavan henkilökunnan takia.
Tässä on myös muutama syy miksi en ole ehtinyt päivittämään blogia. Meillä on ollut yksinkertaisesti niin mukavaa ettei juuri koneella ole viitsinyt istua.

Muutama päivä ennen takaisin sydneyyn siirtymistä lähdimme sinisillä vuorilla sijaitseviin Jenolan luolastoihin.
Luolastoista valitsimme Oriental Cave:n joka oli kaikessa massiivisuudessaan erittäin upea ja miltei henkeäsalpaava kokemus. Vaikkakin päivä oli hieman pilvinen ja välillä ripotteli vettä.

Perjantaina 3.4 laitoimme tavaramme matkustuskuntoon, Teimme viimeisen kerran BBQ:ta ja pelasimme Unoa Siskoni ja Todd:n kanssa. Lauantaiaamuna Todd lähti viemään meitä kohti Darling harbouria (Sydneyssä), mutta ennen Entrancesta poistumista oli käytävä viimeisen kerran Macaw Caféssa hyvästelemässä siskoni.

Sydneyssä kiertelimme hieman keskustaa ja illalla yritimme etsiä HardRock Cafeta mutta epäonneksemme se oli suljettu jo muutama vuosi sitten. Hyvin nukutun yön jälkeen päätimme lähteä Taranga Zoohon joka on yksi mailman suurimmista eläintarhoista. Eläintarhan jälkeen suunnistimme takaisin hotellille ja aloitin kirjoittamaan tätä postausta.

sunnuntaina, maaliskuuta 01, 2009

Australia osio alkaa.

Huomenna tulee lisää tekstiä kun pääsemme kultarannikolle. Siispä tässä teille maistiainen!

Sydney

Viimeinen ilta Kuala Lumpurissa, kaikki pakattuna koska aamulla olisi jätettävä huone klo 12:00 mennessä. Viimeiset kamat jääkaapista kitaan ja nukkumaan. Aamulla jätimme kaikki tavaramme hotellille ja menimme ulos odottamaan pikkubussia joka veisi meidät Kuala Lumpurin syntysijoille.


Bussi suuntasi kohti Royal Selangor -yhtiön tinatehdasta, joka on yksi mailman suurimpia tinatehaita. Kuala Lumpur on alunperin ollu pieni kaivoskylä jonne kiinalaiset tulivat louhimaan tinaa. Siispä tämä oli yksi "historiallisimpia" paikkoja joissa kävimme, Melakan lisäksi. Tehdasvierailun jälkeen ystävämme tuli hakemaan meidät hotellin aulasta ja lähdimme päivälliselle ystäviemme kanssa. Päivällisen jälkeen Joshua ja Jason veivät meidät lentokentälle josta oli määrä suunnata Sydneyyn.


Lento sujui oikein mukavasti. Laukut saatuamme otimme taksin Kings Crossiin jossa hostellimme Highfield Hotel sijaitsi. Minulla ei ollut mitään hajua millainen paikka Kings Cross olisi mutta pian taksikuski kertoi meille että olemme menossa Australian Backpacker mekkaan. Onneksi hostellimme oli kuitenkin suht lähellä Sydneyn Royal Botanic Garden -puistoa, joka on kuuluisan oopperatalon vieressä. Saatuamme tavarat suureen ja avaraan backpacked-koppiimme. Lähdimme kävälemään puistoa kohti ja päätimme jatkaa aina oopperatalolle asti.


Illalla lähdimme tutustumaan Kings Crossin "hieman" vilkkaaseen yöelämään. Suurin osa illanviettäjistä oli ulkomaalaisia nuoria backpackereitä. Kaduilla näkyi erittäin värikästä pukeutumista, lähes kaikki kaupat olivat sulkeneet ovensa ja baarit, bubit ja strippiclubit olivat sytyttäneet valtavat valotaulunsa. Parin kahvikupillisen jälkeen takaisin hostellille ja nukkumaan kohsa seuraavana päivänä pitäisi taas lähteä lentämään, Gold Coast olisi määränpäänä.

lauantaina, helmikuuta 21, 2009

Pulau Tioman


Aamulla kello soi noin 01.00, Lähtö tapahtui 01.45. Nukuimme Kaisan kanssa suurimman osan matkasta vaikka minun oli tarkoitus ajaa yksi autoista Mersingin, lautan lähtöpaikalle. Tästä huolimatta Joshua halusi ajaa. Mersingistä menimme lautalla Tiomanille. Perillä söimme aamupalan yhdessä kiinalaisravintolassa ja kävimme ostamassa virvokkeita eräästä verovapaasta kaupasta. 5L kaljaa sai 75rm hinnalla. Beryajaan päästyämme levitimme kamat huoneeseen ja lähdimme tutustumaan lomakylään. Pienen tutustumisen jälkeen suuntasimme kuuman rantahiekan läpi uima-altaalle ja allasbaariin jossa maistelin olutta ja Kaisa joi kookospähkinän. Juomia nautiskellessamme tapasimme suomalais perheen. Myöhemmin kävi ilmi että he olivat Vantaalta ja ovat kaakkois aasiassa puoliskon kauniimman osapuolen veljen luona. Illemmalla suuntasimme biljardisalin kautta nukkumaan.
Seuravaana päivänä aamiaiselle yhdeksän aikaan. Aamiainen oli melkein yhtäkattava kuin Impianassa. Aamiaisen jälkeen yritin kirjoittaa tätä blogia mutta siitä ei tullut mitään erittäin huonon internetyhtetyden takia. Luovutin siis 15minuutin odottelun jälkeen. Hieman myöhemmin uudet paikalliset ystävämme pyysivät meidät katsomaan jotain. Yksi pojista oli pyydystänyt kaksi hiekkarapua ja piti niitä kädessään. Jatkoimme rapujen etsimistä rannalla, kohta joukkoomme liittyi loputkin matkaporukastamme. Pieni sadekuuro pysäytti uuden rapuharrastuksemme.
Tämän päivän illallisella Kaisa koki suuren järkytyksen huomatessaan viereisen puun oksien välissä olevan valtavan hämähäkin verkon ja siinä köllöttelevän hämähäkin. Tästä huolimatta saimme paikalliset hampurilaiset syötyä, hieman erillaista mutta erittäin hyvää. Sitten hieman lisää olutta kaupasta ja mökin kautta ystäviemme huoneen edustalle istuskelemaan ja nauttimaan illasta. Kolmannen päivän aamuna lautta lähti 7.00 saarelta pois ja matka Kuala Lumpuria kohti alkoi. Pysähdyimme syömään Melakaan joka on yksi mailmanperinnön alla olevia kohteita. Pienen turisteilun jälkeen lähdimme kohti Joshuan kotia jossa vietimme seuraavan yön ja tänä aamuna pääsimme takaisin "tukikohtaamme" Hotelli Impianaan.

torstaina, helmikuuta 19, 2009

Kiertelyä ja kaartelua.

Menimme yhteen Kuala Lumpurin suurimmista ostoskeskuksista, hieman kuala lumpurin keskustan ulkopuolella. Kaksi valtavaa rakennusta täynnä kauppoja, putiikkeja ja ravintoloita. Hetken pyörimisen jälkeen päätimme lähteä Ikeaan, kyllä täällä on ikea! Paikalliset ystävämme hehkuttivat että meidän on pakko maisaa ruotsalaisia lihapullia, mutta onnistuimme selittämään heille että lihapullat ovat jokapäivää suomessa ja onnistuimme välttämään ikävän makukokemuksen. Ikea oli aivan samallainen kuin suomessakin hinnat olivat hieman halvemmat kui suomessa. Kun ikea oli nähty oli aika lähteä hotellille pakkaamaan, tiomania varten.

Pakattuamme tavarat lepäsimme hetken ja lähdimme "lookoutpoint" nimiseen paikkaan Kuala Lumpurin ulkopuolella. Paikan kuuluisi olla oikea turistirysä mutta ei hirveästi länkkäreitä näkynyt vain paikallisia nuoria ja pariskuntia. TODELLA upeat näkymät öiseen Kuala Lumpuriin.

Aamulla jätimme hotellihuoneemme ja pakkasimme osan tavaroista ystävämme autoon ja suuntasimme Gentingin ylängölle. Tämä vuoren päällä sijaitseva viihteen kaupunki on täkäläissille rutiinista irtautumista varten. Mutta silti suurin osa vierailijoista oli rikkaita kiinalaisturisteja, joita tuli bussilasteittain. Lisää Gentingistä löytyy yhdestä aikaisemmasta postauksesta, tässä samassa blogissa. Tämän uuvuttavan mutta samalla jännittävän kokemuksen jälkeen suuntasimme ystävämme Joshua kotiin viettämään aikaa ja tutustumaan täkäläisiin ihmisiin, ja ennenkaikkea lepäämään huomista ajomatkaa varten.

maanantaina, helmikuuta 16, 2009

Niin paljon nähtävää. Niin vähän aikaa!


Maanantai aamu. Aamupalaksi vohveleita, pekonia, ananasta, appelsiinimehua ja látte. Aamupalan jälkeen suuntasimme Batu luolastoon, Kuala Lumpurin ulkoreunalle. Noin 250 rappua katutasosta luolan suuaoukolle, tämä kun yhdistetään kirkkaasee taivaasee ja 36 asteen helteeseen. Voitte kuvitella kuinkapaljon hikeä lensi! Rappujen varrella oli paljon "villi"apinoita jota odottivat ruokaa ja huomiota turisteilta. Luolaan olisi päässyt syvemmälle, niinsanottuun pimeään luolaan pientä maksua vastaan mutta tyydyimme käymään pelkästään luolan temppeliosassa.
Luolavierailun jälkeen Jason halusi näyttää meille jonkin erityisen paikan, hän vei meidät rauhalliseen, "rikkaiden"-kaupunkiin aivan Kuala Lumpurin liepeillä. Kaupunki oli nimeltään Desa Parkcity. Juuri kehitysvaiheessa olevaan kaupunkiin oli tulossa kansainvälinen koulu, yksityinen sairaala, uusi ostoskeskus ja paljon uusia asuinalueita. Siispä ehkä jonain päivänä olemme säästäneet tarpeeksi valuuttaa muuttaaksemme tälle alueelle. Pienen lepäilyn ja tuulessa vilvoittelun jälkeen suunta kohti Kuala Lumpurin chinatownia, täkäläisen turismin mekkaa!


Chinatownissa oli normaali maanataipäivän ruuhka. Paljon kojuja joissa myyjät vaanivat asiakkaitaan. Todella paljon muita länkkäreitä, myös mukaan oli mahtunut muutama aasialais turisti. Tästä paikasta lähtisi t-paitoja, kelloja, laukkuja, hattuja, kenkiä, ihan mitä vain mukaasi alle 20rm hintaan. Olin yhdessä kojussa katsomassa huivia itselleni ja kun sanoin myyjälle että yksikään huivi ei ole sitä väriä mitä etsin, hän tarjoutui hakemaan värjäys ainetta ja värjäämään yhden valkoisen huivin haluamallani värillä. Silti jäi kaupat tekemättä tällä kertaa. Maistoimme myö täkäläistä kuuluisaa hedelmäjuomaa jossa oli hedemien lisäksi hieman siirappinen/hunajainen maku. Tämän paikan lämpö, ihmisten määrä ja ilmankosteus olivat tarpeeksi, nyt olisi aika lähteä rauhoittumaan Thien Hou temppeliin.

Lyhyen ajomatkan jälkeen olimme Thien Hou temppelissä pienen kukkulan huipulla. Etsimme mukavan varjoisan parkkipaikan autolle ja lähdimme tutustumaan temppeliin. Temppelin ulkopuolella oli viellä Kiinalaisen uudenvuoden jäänteitä, kuten Kiinalainen kalenteri (silkkipaperista valmistettuja figuureita eläimistä jotka kuvastavat vuosia). Temppelin puutarha oli uskomattoman upea, täydellisyyttä hipova asettelu virtaavine puroineen, muutama sata kilpikonnaa oli myös eksynyt lammikkoon. Takaisin temppelin sisäpihalle päästyämme kipusimme yhteen torneisa. Katselimme vähän paikkoja ja suunnistimme alakerran matkamuisto-osaston kautta ulos.

Päivälliseksi söimme suht kattavan aterian kiinalaista ruokaa, aivan keskustan liepeillä, 5 eri annosta ruokaa + 3 juomaa pikkuisen alle 7€. Ei siis ollenkaan paha. Vatsat kylläisinä lähdimme hotellille odottelemaan Joshuaa, joka lupasi tulla uimaan kanssamme. Joshua liityttyä seuraan hän pyysi meitä elokuviin ystävä porukkansa kanssa. Kävimme The Curious Case Of Benjamin Button. Elokuvan jälkeen kello hipoi yhtä yöllä ja päätimme että on aika mennä suihkun kautta nukkumaan, koska aamulla pitäisi mennä jonottamaan lippuja Petronas tornien välikulkusillalle.


sunnuntaina, helmikuuta 15, 2009

Hei kato mikä toi on!

Aamulla suuntasimme hotellin aulaan tiedustelemaan meluisan naapuriperheen varaustilannetta. Ja he olivat kuin olivatkin lähdössä puolenpäivän aikoihin, joten suuntasimme huojentuneina Starbucksiin päiväkahville ja odottelemaan Jasonia. Kun jason ilmaantui paikalle huomasimme että hänellä oli mukana ystävätär jonka nimeä emme saaneet selville.( johtunee ystäviemme nopeasta puheesta)

Nelisteen suuntasimme kiinalaisravintolaan nimeltä Madam Kwan's jossa söin Nasi Bojari nimisen ruoka-annoksen joka sisälsi riisiä, kanaa, naudanlihaa sekä vihanneksia. Erittäin maukas kokonaisuus, Kaisa söi Spaghetii bolognaisen (myös hyvin perinteistä ruokaa).

Ruokailun jälkeen suuntasimme Aquariumiin, jossa näimme paljon erillaisia liskoja, hämähäkkejä, kilpikonnia, kaloja ja jostain syystä muutama nisäkäs oli eksynyt joukkoon!? Kuitenkin vierailumme tarkoitus oli nähdä kalojen ruokinta ja Malesian pisin vedenalainen tunneli. Matkalla tunnelia kohti oli reitissä tiukka käännös ja käännöksen ulkoreunassa oli pieni pöytä missä pääsi ottamaan kuvia jonkin käärmeen kanssa, käärme ei vai oikein tahtonut pysyä pöydällä vaan luikerteli välillä kuvaajaa karkuun. Päätyämme akvaariosta elävinä ulos oli aika maisaa paikallista jäätelöä( joka on kuitenkin Uudesta Seelannista).


Tässä vaiheessa kello näyttikin jo aikalailla iltauintia ja iltapalaa. Iltapalalla kävimme hotellimme alakerrassas sijaitsevassa Tonka bean -Kahvila/ravintolassa. Join siinä tapanimukaan Laten ja söimme puoliksi ison Chicken Tikka -annoksen, joka oli paikan palveluun ja laatuun nähden erittäin sopuhintainen. "Emme saaneet edes itse laittaa lautasliinoja syliin"

Noh nyt on aika tehdä pari CD-levyä ja painella nukkumaan.
-Unisin terveisin Mark

lauantaina, helmikuuta 14, 2009

Hyvää ystävänpäivää!


Tänä aamuna kävimme normaaliin tapaan aamiaisella, aamiaisen jälkeen päätimme kokeilla hotellimme kuntosalia, se vaikutti erittäin monipuoliselta tyydyimme kuitenkin juoksumattoon ja kuntopyörään. Pienen rehkimisen jälkeen oli ihana pulahtaa uimaltaaseen ja katsella samalla kaupungin heräävän.

Puolenpäivän aikoihin suunnistimme Nando's kanaravintolaan jossa oli ystävänpäivälounas kahdelle <3. Takaisin tullessa huomasimme että hotellimme vieressäsijaitsevalle aukiolle on tulossa jonkinlainen tapahtuma, ei ole kyllä vielä mitään hajua että mikä.

Huomenna olisi tarkoitus suunnata Aquariaan (rakennus täynnä vettä ja kaloja) ja sitten ehkä Batu Caveseille(luolasto joka sijaitsee Kuola Lumpurin ulkoreunalla.